Woikoski Oy
Woikoski on yli 140-vuotias suomalainen perheyritys ja yksi kotimaisen kaasuteollisuuden pitkäaikaisista toimijoista. Yrityksen toiminnan ytimessä ovat laadukkaat kotimaiset kaasut, vahva asiantuntemus ja ennen kaikkea ihmiset, joiden osaamisesta ja tekemisestä kaikki lähtee.

Tavoite
Tavoitteena oli rakentaa Woikoski Oy:lle monipuolinen ja yrityksen näköinen brändikuvapankki, jota voidaan hyödyntää joustavasti markkinoinnin ja viestinnän eri kanavissa. Kuvissa haluttiin nostaa esiin erityisesti Woikosken ihmiset, osaaminen, tuotteet ja aito tekeminen.
Ratkaisu
Tutustuimme Woikosken toimintaan ja kuvausympäristöihin jo ennen varsinaisia kuvauksia. Suunnittelimme yhdessä asiakkaan kanssa, millaisia tilanteita, ihmisiä ja työympäristöjä kuvapankissa halutaan näyttää, ja rakensimme niiden pohjalta kuvaussuunnitelman ja aikataulun.
Kuvauksissa keskityimme aitoihin työtilanteisiin ja Woikosken omaan henkilöstöön. Näin kuvapankista syntyi luonnollinen, uskottava ja ennen kaikkea Woikosken näköinen kokonaisuus.

Oma kuvapankki tekee brändistä tunnistettavan
Yrityksen oma kuvapankki tekee markkinoinnista helpompaa, yhtenäisempää ja ennen kaikkea oman näköistä. Kun kuvat suunnitellaan yrityksen brändin, ihmisten ja arjen ympärille, ne erottuvat geneerisistä kuvapankkikuvista ja tuntuvat aidommilta.
Hyvin suunnitellussa kuvauksessa syntyy samalla kertaa monipuolinen määrä materiaalia verkkosivuille, someen, kampanjoihin ja muuhun viestintään. Näin yksittäisen kuvan kustannus jää usein varsin kohtuulliseksi – ja käyttökelpoista sisältöä riittää pitkäksi aikaa.