Sijoittumismarkkinointi – videon avulla aluetunnetuutta nopeasti

Kunnat ja kaupungit käyvät kovaa kilpailua yrityksien sijoittumisesta. Kouvolalla on kilpailussa omat vahvuutensa, ja yksi niistä on logistiikka. Kouvolassa sijaitsee Suomen ainoa rautateiden EU:n liikenteellisen ydinverkon terminaalikeskus lähellä lentokenttiä ja satamia. Joskus aikaa tehdä vaikutus on vain muutama hetki, käytetään se tehokkaasti.

Tavoite

Sjoittumismarkkinointi -videon tavoite on herättää kiinnostusta ulkomaisissa sijoittajissa ja yrityksissä, sekä lisätä kaupungin tunnettuutta.

Ratkaisu

Markkinointivideon rungon muodostaa yrittäjien haastattelut, joiden avulla tuodaan esiin kaupungin vahvuuksia yrittäjyyden näkökulmasta. Haastateltaviksi valittiin kaksi eri alojen yritystä, jotka molemmat ovat eri syistä valinneet Kouvolan kotikaupungikseen.

”Yhteistyö TAVATON median kanssa sujui mutkattomasti ja jouhevasti. Kaikista asioista, kuvauspaikoista, aikataulusta oli helppo sopia, ja lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä.”

Aleksandra Turunen

Yhteyspäällikkö, Kouvola Innovation

Haastattelut markkinointivideon ytimessä

Onnistuneen haastatteluun pohjautuvan videon lähtökohta on vahva taustatyö ja tarkasti mietitty kysymysten muotoilu. Mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu haastattelu tuo videolle vakuuttavuutta ja vahvuuttaa sisältöön. Yrittäjien puheenvuoro antaa arvokasta tietoa kohderyhmälle. Markkinointivideon kuvitus tukee haastattelua, ja täydentää sisällön tietomäärää häiritsemättä haastattelun viestiä.

Markkinointivideoiden monipuolinen maailma

Videoiden ylivoimainen valtti on katsojan sitouttaminen. Video pysäyttää teeman äärelle, ja tarjoaa pidemmän muistijäljen tekstiin ja valokuvaan verrattuna. Video antaa myös enemmän aikaa hurmata potentiaalinen asiakas.

Videoiden katselu on lähes tuplaantunut vuodesta 2018! Markkinointivideot toimivat loistavana tukijalkana isommassa markkintointikampanjassa saaden muun viestinnän toimimaan paremmin, ja näin kampanjaan sijoitettu raha palaa takaisin moninkertaisena. Kuluttajat odottavat näkevänsä yhä enemmän brändivideoita lähivuosina.

Tehdäänkö teille samanlainen video?

Ota meihin yhteyttä niin tehdään teillekin tavattoman hyvä markkinointivideo.

Tavattoman tiimi

Tuottaja-käsikirjoittaja

Jonna Savolainen

Videokuvaajat

Timo Tuviala ja Jukka Koskinen

Ohjaus ja editointi

Timo Tuviala