Select Page

 

 

Metsähallitus

Yhteiset luontovaramme.

Metsähallitus on monipuolisen biotalouden edelläkävijä ja hallinnoi jopa kolmannesta Suomen pinta-alasta. Metsähallituksen tehtävänä on hoitaa ja kehittää vastuullisesti valtion omistamia maa- ja vesialueita siten, että ne hyödyttävät mahdollisimman hyvin koko yhteiskuntaa.

Suunnittelimme yhdessä Metsähallituksen viestinnän kanssa videon, jolla valoitetaan nopeasti kiinteistökehityksen roolia Metsähallituksen sisällä. Videon tuli olla moderni, viihdyttävä ja kenties hieman yllätyksellinenkin.

TAVATON hallinnoi yhdessä Metsähallituksen kanssa materiaalihankintaa eri puolilta Suomea ja eri organisaatioista. TAVATON vastasi käsikirjoituksesta, leikkauksesta sekä videon jälkityöstöstä.

Me teimme:

Käsikirjoitus ja visuaalinen viestintä
, kuvaussuunnitelma, kuvaukset, leikkaus ja jälkityöt

Videotuotanto

“Videon melko vaikeidenkin aiheiden yhteen nivominen musavideon tyyliin asetti omat haasteensa, mutta toisaalta ajattelemalla boksin ulkopuolelta ja tekemällä töitä erilaisen materiaalin ehdoilla, löysimme kombinaation, josta löytyvät kaikki Kiinteistökehityksen tärkeät osa-alueet kuvitettuna.”

Tagit:

Toteutus:

2019

Ota rohkeasti yhteyttä!

Valjasta unelmatiimi käyttöösi ja valloita asiakkaasi meidän avulla! Jätä viesti niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

040 754 9694

info@tavaton.fi

Studion sijainti

Kotkankallionkatu 30
45120 Kouvola