Anni Kylmälä

Visuaalinen suunnittelija

Empaattinen, sydämellinen ja avoin Anni on rohkea seikkailija, jolla on näkemystä visuaalisista sisällöistä, ilmeistä ja brändityöskentelystä. Uuden oppiminen ja kokeminen on Annille ykkössijalla.

“Uteliaisuus ja oppiminen ovat tapani tehdä luovaa työtä. Olen nopea oppimaan ja jos jokin kiinnostaa minua, haluan tietää siitä aivan kaiken.”

Erityisesti logojen suunnittelu on lähellä Annin sydäntä. Lisäksi Annin vahvuuksiin graafikkona kuuluvat sommittelu ja oivaltava typografia.

“Yksityiskohtainen typografian kanssa työskentely on lempijuttujani, sen kautta voi luoda vahvaa viestiä esimerkiksi yritystunnuksiin. On kiehtovaa, että muutamalla elementillä tai kirjainten muodolla voi viestiä vaikkapa tunnetta, asennetta, toimialaa tai arvomaailmaa.“

Taustalta löytyy kokemusta työskentelystä muun muassa mainostoimistoissa ja sanomalehtitalossa paikallis- ja maakuntamedian parissa. Ulkomailla asuminen ja opiskelu on tuonut Annin elämänkatsomukseen ja työn jälkeen monipuolista ja samalla avarakatseista näkemystä. Teatteriharrastus taas on opettanut elämässä heittäytymistä ja mukavuusalueelta poistumista.

“Haluan tehdä ympäristöstä kauniimman, värikkäämmän ja selkeämmän paikan. Värit tuovat työhön ja elämään iloa ja voimaa.”

Jotta Annin monipuolisuus ei jäisi tähän, hänellä on jatkuvan mielenkiinnon kohteena kehon ja mielen hyvinvointi. Anni on opiskellut lähiaikoina Yin-joogaohjaajaksi.

“Kauneuden havaitseminen ja sen jakaminen tuo positiivista virettä.”

Lisää samanlaisia uutisia: